Timo Tolosen maalauksia Eliten baarissa 1.9.-30.11.

Maalausteni aiheet ovat oikeastaan aika tylsiä ja mitäänsanomattomia. Arkielämän tapahtumia, ihmismassoja, öisiä katuja, toistuvaa väliaikaisuutta. Kuvissa ei ole juurikaan käytetty mielikuvitusta, vaan ne perustuvat jollakin hetkellä oikeasti vallinneisiin tilanteisiin.

Sensijaan toteutustapa on hyvinkin merkityshakuinen ja suorastaan yltiötunteellinen. Maalaukseni ovat usein läheltä katsottuna ekspressiivistä värimyrskyä. Matkan päästä taas paljastuu varsin realistinen näkymä. Nautin erilaisista valoilmiöistä ja väriyhdistelmistä. Värien suhteen olen viehättynyt orientaalisista sävyasteikoista. Monesti suomalaisen kaupunkimaiseman värit ovat saaneet vaikutteita esim. persialaisista matoista.

Tässä kaikessa on pitkälti erilaisten kontrastien rakentelusta, vastakohdista. Kuvaan tavanomaisuutta intensiivisesti ja ikäänkuin rakastuneen silmin. Olen samaan aikaan sekä realistinen, että epärealistinen. Asiaan liittynee myös sekin, että maalaan paljon kaupunkinäkymiä, etenkin Helsinkiin sijoittuvia, mutta olen jo viitisentoista vuotta asunut maalla, n. 500 kilometriä Helsingistä. Toisaalta asuinpaikkani on vanha rautatieasema, eräänlainen modernismin ja kaupunkilaisuuden etäispesäke. Etäisyyteen liittyy mahdollisuus hahmottaa kokonaisuus selvemmin, toisaalta vähän samanlainen kaiho-ominaisuus kuin suomalaisissa tangoissa ja iskelmissä. Voi olla, että jos asuisin Helsingin keskustassa, maalaisin jotain aivan muuta.

facebook.com/galleriatimotolonen/

Hellenet