Kunnioittaaksemme suuren taiteilijan Vesa-Matti Loirin muistoa, sekä vastaamalla asiakkaiden toiveeseen, esitämme tämän kertaisessa elokuviltamassa Mikko Niskasen ohjaaman Pojat -elokuvan vuodelta 1962. Elokuvan aikana tarjoilemme kolmen ruokalajin Loiri menun.
Pojat elokuva perustuu Paavo Rintalan samannimiseen romaaniin, joka kuvasi kirjailijan omakohtaisia muistoja Oulun poikien suhtautumisesta sotaan ja saksalaisiin sotilaisiin. Alkukohtauksessa saksalaiset alppijääkärit marssivat keväällä 1941 ryhdikkäästi kaupunkiin ja teinipojat juoksevat innoissaan heidän ympärillään. Tuossa vaiheessa nuorten poikien ja aikakauden ihanteena oli vielä sota. Tunnelma on toinen kun saksalaiset poistuvat kaupungista neljä vuotta myöhemmin. Pojat tehtiin 1960-luvun alussa, joilloin sota ja sen vaikutukset kansallisella ja yksilöllisellä tasolla olivat vielä tuoreessa muistissa.
Tarinan keskeinen henkilö on Jake, joka kohtaa sotavuosina vaikeita asioita. Rooliin löytyi 17-vuotias Vesa-Matti Loiri, joka tekee paitsi äärimmäisen koskettavan roolin myös vaarallisen stuntin elokuvan lopussa. Loiri oli löytö, joka palkittiin roolistaan nuoren näyttelijän Jussi-kunniakirjalla. (Lähde Kavi.)
Lisätiedot:
Elokuva ja menu yhteensä 65 € / hlö. Juomat myydään erikseen.
Illalliskorttiin sisältyy (lippuja esitykseen ei myydä erikseen):
- Alkumalja
- Elokuvaesitys
- Menu
- Kahvi tai tee
- Eteispalvelu
Näytös alkaa klo 18 (elokuvailtama kestää taukoineen noin 3 h. Saavuthan paikalle ajoissa)
LOIRI MENU – Tunnetun ja rakastetun taiteilijan Vesa-Matti Loirin (1945–2022) elämäntyöstä iloiten.
Maininkeja
Toast Skagen ja siianmätiä
***
Loirin perinteikäs läskisoosi
Pitkään haudutettua sianlihakastiketta ja tuppiperunat
***
Lapin kesä
Lakkaparfait ja kuusenkerkkä-financier
tai
KASVISMENU (tilattavissa myös vegaanisena)
Maa-artisokkasalaattia, pikkelöityä fenkolia ja sitruuna-creme fraichea
***
Tomaattisia Beluga-linssejä, grillattua tofua ja friteerattua perunaa
***
Crème Brûlée
Asiakkaita pyydetään saapumaan paikalle hyvissä ajoin.
Pöydät nyt varattavissa tästä. Varaa paikkasi pian!