”Maalausteni aiheena on usein ihminen. Minua kiinnostaa liike ja erilaisten tunnetilojen kuvaaminen. Maalaan öljyvärein kankaalle ja tyylini on jotakin realistisen ja abstraktin väliltä. En osaa oikein määrittää tarkasti tyyliäni, koska pyrin hakemaan aika ajoin uusia ideoita ja lähtökohtia taiteeseeni. Myös viitteitä graffiteista sekä katutaiteesta on nähtävissä maalauksissani.
Tuoreimman teossarjassani ”Salainen Puutarha” inspiraationa on ollut muraalitaide, josta pidän erittäin paljon. Teokset ovat väreitään runsaita ja niissä on kuvattu ihmistä usein katsomassa suoraan kohti. Mukana on myös graafisia elementtejä. Joissakin maalauksissa on nähtävissä värivalumia ja tageja.
Salaisella puutarhalla viittaan tässä teossarjassani lähinnä mielen paikkaan tai jopa kongreettiseen paikkaan. Salaisella Puutarhalla haluan kuvata rajattomuutta. Paikka, jonne voi aina palata ajasta, paikasta tai kulttuurista riippumatta. Olipa se sitten kongreettinen tai kuvitteellinen paikka.”
Kaikki näyttelyn teokset ovat esillä ja myynnissä Elitessä 2.-31.5.
Kaarina Helenius on taidemaalari ja graafinen suunnittelija. Hänen ateljeensa sijaitsee Lapinlahden vanhassa sairaalassa. Heleniuksella on ollut lukuisia taidenäyttelyitä eri puolella Suomea.