Jari Järnströmin maalauksia Elitessä 7.5.–31.7.2018

VISIONS 2

Jari Järnström (s. 1960 Lahdessa) on valmistunut kuvataiteen maisteriksi 2003 Kuvataideakatemiasta. Asuu ja työskentelee Helsingissä. Vuodesta 1989 hän on pitänyt aktiivisesti yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Yksityisnäyttelyitä on ollut mm. tm•galleriassa, Galleria Bakeliittibambissa, Galleria Uusitalossa, Galleria Brondassa, Galleria Saskiassa, Galleria Katariinassa ja Berliinissä Galerie Pleikussa. Viimeisin yksityisnäyttely hänellä oli Galleria Aarnissa Espoossa helmikuussa 2018.

Järnströmin teoksia on mm. Valtion, Tuusulan ja Orimattilan taidekokoelmissa sekä Helsingin kaupungin taidemuseon HAMin kokoelmassa. Hän on Taidemaalariliiton, Muu ry:n, Helsingin Taiteilijaseuran, Lahden Taiteilijaseuran, Viipurin Taiteilijaseuran ja KuumArtin jäsen. Apurahoja hän on saanut mm. Suomen Kulttuurirahastolta, Taiteen edistämiskeskukselta ja Helsingin kaupungilta.

Visions 2 on pienimuotoinen näyttely Jari Järnströmin viimeaikaisesta tuotannosta, jossa hän yhdistää abstraktia ja figuratiivista kuvailmaisua. Taustan hän maalaan akryylimusteilla, akryyliväreillä, spraymaaleilla ja viimeistelee työt öljyväreillä.

Maalauksissa toistuvat ihmisen kasvot tai osa vartalosta. Näyttelyn nimi Visions (visio= kuva, näkymä, hahmotelma, kuvitelma) viittaa taiteilijan omiin alitajuisiin näkyihin. Katsoja voi peilata maalausten kautta omia visioitaan ja tehdä tulkintoja maalausten herättämistä ajatuksista.  Abstrakteissa muodoissa katsoja voi nähdä tutun tai merkityksellisen hahmon – usein kasvot – jossain hyvinkin satunnaisessa tai mielivaltaisessa muodossa. Luonnossa ihmiset yleisimmin havaitsevat tällaisen itselleen tutun hahmon esim. kallioiden muodoissa, kivien pinnoilla, taivaalla olevissa pilvissä tai savussa.

Näyttelyn ensimmäinen osa Visons 1 oli Virossa Viljandissa Ravintola Fellinissä elo-syyskuussa 2017.

https://jarijarnstrom.weebly.com

Jari Järnström, Visions, 2018 / akryyli, spray ja öljy kankaalle / 100 x 81 cm